Se on jo toinen adventtisunnuntai ja päätin tänä vuonna "rakentaa" oman adventtikynttelikön. Ostin viime vuonna joulun jälkeisestä alesta metallisen pelkistetyn kynttelikön ja sitä oli helppo lähteä tuunaamaan. Mietin, että haluan siihen lumihiutaleita ja jotain kivoja tuoksuvia mausteita. Minulla on muutama lumihiutalestanssi, mutta en halunnut laittaa kynttilöiden lähelle paperia. Päätin leikata lumihiutaleet folioalusista:
Nämä aluset on croissanttien alusia. Meillä on tapana syödä aina sunnuntaisin näitä Lidl:n croissantteja aamupalalla ja pesen vuoat aina talteen. Nimittäin nämä ovat hyvänmallisia vuokia uuniin, tälläinen mahtuu uuniin pyöreän piirakkavuoan kaveriksi samalle tasolle. Ja näissä on helppo pakastaa piirakoita. Eli samalla teen aina pyöreän piirakan syöntiin ja tämä pitkulainen menee suoraan pakastimeen.
Kieputin kynttelikköön ensin rautalankaan pujoteltuja helmiä ja sitten alumiinihiutaleita, joihin laitoin keskelle tähtianikset. Ihana tuoksu! Laitoin hiutaleet kiinni kaksipuoleisella tarralla; näin voin sitten koota joka vuosi erilaisen kynttelikön.
KOTI – SISUSTUSSUUNNITTELIJA JOHANNA JÄMSÄN KOTI
2 vuotta sitten
5 kommenttia:
Mahdottoman kaunis ja tyylikäs
Vau, miten kaunis ! Ja aivan ihana idea laittaa noita tähtianiksia... Pidän paljon näistä muunneltavista jutuista : )
Mukavaa adventtisunnuntaita sinullekin !
Niin kaunis asetelma!
Tosi kauniisti toteutettu kynttelikkö. Alumiinihiutaleet on tosi upeat!
Mun tuli noista tähtianiksista mieleen japanilainen kanzashi tekniikka, josta löytyy kuvia esim. http://gingerbreadsnowflakes.com/node/450
tavattoman kaunis! *huokaisu*
Sulla on niin paljon kaikkea ihanaa ja keksekiästä, kaunista ja namia täällä... tekis mieli jokaiseen laittaa kommenttia, mutta se olis jo liian ylitsepursuavaa kai :D
Mutta voit uskoa, että ihailen todenteolla kättesi töitä ja kadehdin suorastaan ahkeruuttasi...
-ja nyt viimeistään, kun näin tämän, mun on saatava BigShot... :)
Lähetä kommentti